top of page

Kun Voimavarasi syntyi - miten se tapahtui?

Tässä blogi kirjoituksessa pääset tutustumaan meidän perustajaan ja hänen taustaan.

Ramanda kertoo omin sanoin "Miksi Voimavarasi syntyi ja kuka on Ramanda Andersson? Tämän Voimavarasi valmennus yhtiön perustaja ja uniikkien valmennuksien kehittäjä."


Oletko valmiina? Nyt aloitetaan.


Olen taustaltani kilpaurheilija, nuoruuteni vietin Alppihiihdon parissa ja kun jouduin luopumaan ammattiurheilijana elämisen unelmastani, jäin kuitenkin vielä valmentamaan 6-vuoden ajaksi junnuista aina nuoriin aikuisiin saakka huipulle tähtääviä nuoria laskijoita.


Valmennus yritykseni ei kuitenkaan ole urheilun innoittama, vaikka niin voisi luulla.


Olen aina ollut kiinnostunut ihmisen mielestä, ja käytyä itse läpi vakavan masennuksen nuorena, sekä yrittäjyyden alkuvuosina (nyt 10v yrittäjän uraa takana) sairastettuani burnoutin, monien muiden kehollisten oireiden tukemana kysyin kysymyksen, jonka uskoon olevan alku ja pohja koko Voimavarasin toiminnalle:


“Miten voimme onnistua tavoitteissamme ja voida hyvin samaan aikaan?”


Tämä kysymys on ollut nyt mielen päälläni jo 5 vuotta ja on nyt jo 3v täyttäneen Voimavarasi yrityksen ydin taito ja oppi, jota haluamme opettaa.


Uskon vahvasti siihen, että menestyminen omassa elämässä tai isojenkin yritysten liiketoiminta ei synny pahoinvoiden ja väsyneenä. Jokainen huipputason johtaja tietää, että oman tiimin tulee voida hyvin, kaikilla elämänosa-alueilla, jotta töihin voidaan tuoda se paras minä ja versio itsestämme. Tämä syntyy ja mahdollistuu silloin kun saamme mahdollisuuden ja tarvittavat taidot oman elämämme johtamiseen. Emme opi näitä taitoja itseksemme tai koulussa, vaan ne tulee oppia ja toivottavasti työpaikat ovat mukana tässä, sillä taidon oppimisesta hyötyy niin ihmiset kuin liiketoiminta.


Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa? Oletko samaa vai eri mieltä kanssani?


Seuraavaksi julkaistavassa "Tutustutaan Blogi kirjoituksessa" kuulet enemmän minun vapaa-ajastani. Kuullaan ja tutustutaan silloin lisää! Kysymyksiä saa aina laittaa tulemaan jos haluat jutella jostakin tarkemmin tai kysyä lisää. Tavoitat minut parhaiten alkuun sähköpostilla ramanda@voimavarasi.fi :)





13 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page