top of page
At the library

Autamme nuoria löytämään paikkansa työelämässä ja johtamaan itseään hyvinvoivaan ja innostavaan elämään.

Olemme aina halunneet antaa takaisin. Uskomme ajatukseen "Kun saan, on annettava takaisin" jotta maailmaa pyörisi hyvin. 

Me Voimavarasilla olemme saaneet huikean määrän työkaluja, joita opetamme asiakkaillemme. Uskomme siihen, että kun nuori tietää mitä hän elämältään haluaa, osaa hän myös etsiä niitä työpaikkoja ja mahdollisuuksia joita hän kaipaa. Se voi olla myös yrittäjyys ja alihankkijana toimiminen vaikka Suomen isoimmille brändeille. 

Nykymaailma elää huikeassa muutoksessa työelämän osalta. Ja me olemme sitoutuneita auttamaan nuoria, sillä uskomme tämän auttavan jokaista yritystä myös tulevaisuudessa. 

Kun nuori tietää mitä hän haluaa, hän on motivoitunut ja oppimishaluinen työntekijä, joka on sitoutunut omaan tekemiseen. Mitä enempää me työnantajat voimme työntekijältä tai alihankkijalta toivoa? 

Näin ollen olemme sitoutuneet siihen, että valmennamme yhden nuoren jokaista asiakastamme kohden. Tähän päivään saakka olemme valmentaneet reilu 200 nuorta. 9-luokkalaisia, lukiolaisia ja työkokelussa olevia nuoria itsensä johtamisen (mielen ja tunteiden johtamisen taidot), sekä rohkaisseet nuoria kulkemaan oman näköistä polkua elämässä.

 

Olemme saaneet näistä erittäin hyvää palautetta nuorilta ja iloisia halauksia esitysten jälkeen "kiitos, juuri tätä kaipasin" ja "Jatkakaa tämän tekemistä, me nuoret tarvitsemme juuri tälläistä, elämänjohtamisen taitoa ja vaihtoehtojen näkemistä omille elämillemme". 

Voit pian lukea tästä alta asiakkaiden ja nuorten kokemuksia meidän Vapaaehtoistyöstämme. Sekä nähdä useat lehtiartikkelit, joita meidän koulukäynneistä on tehty. 

Jos sinulla on tiedossa koulu tai ryhmä nuoria, keille toivoisit meidän puhuvan. Ota meihin yhteyttä yhteydenotto lomakkeemme kautta "Ota yhteyttä"-sivun kautta, niin jutellaan lisää! Ehkä sinulla on juuri se seuraava ihana ryhmä, jota pääsemme valmentamaan :) 

ps. Sitoudumme 10 vuoden aikana valmentamaan yhtä monta nuorta kun meillä on asiakkaita. 

  • Facebook
  • LinkedIn
  • Instagram

Asiakkaiden ja nuorten kokemuksia:

Tulossa pian.

Ota yhteyttä ja ehdota nuorten ryhmää valmennuksiin :)

Etsimme jatkuvasti uusia nuoria, kouluja ja työkokeilussa olevia nuoria keiden kanssa tehdä yhteistyötä kertaluonteisen luennon tai valmennuksen muodossa. 

Y-tunnus: 3154606-5

bottom of page